Pari vuotta sitten kuntoni romahti siten, että pystyin käymään töissä, mutta vaivoin. Kaikki vapaa-aikani menivät levätessä ja toimintakykyni lähenteli nollaa. Aloin syödä oma-aloitteisesti rautaa ja vointini koheni hieman, mutta ei riittävästi.

Kävin yksityisellä lääkäreillä ja laboratoriokokeissa, mutta niistä ei löytynyt mitään korjattavaa. Etsin vimmatusti tietoa väsymyksen syistä ja törmäsin netissä terveysvastaanotto.fi –sivustoon, jossa oli blogeja ja podcasteja raudanpuutteesta. Varasin ajan FLT-valmennukseen.

FLT-valmennuksessa alettiin etsiä systemaattisesti syytä väsymykselleni. Monet oireet viittasivat raudanpuutteeseen, mm. dramaattinen väsymys, mustat silmänaluset sekä havainto, että tila paheni, kun pidin kahden viikon tauon raudansyönnissä ennen laboratoriokokeita. Ferritiini oli kuitenkin yli 150. Lähtöarvoa ei tiedetty.

En uskaltanut keskeyttää raudansyöntiä, vaikka Maria-Terttu sanoi, että raudanpuutteen syy pitää aina selvittää ennen rautatankkausta. En halunnut dramaattista väsymystä takaisin.

Laboratoriokokeista ja muista mittauksista havaittiin, että minulla on mahdollisesti rasvamaksa. Ryhdyin korjaamaan ruokavaliota, vaikka se oli valmiiksi monilta osin jo laadukas. Söin päivittäin runsaasti kasviksia, marjoja ja pääosin ruoka oli kotiruokaa. Jo tietämäni asia – teen liikaa töitä – näkyi myös laboratoriokokeissa. Vatsalaukku tuottaa hivenen liikaa suolahappoa. Pyrin hellittämään liiasta työntekoa. Työpaikallani on mahdollisesti homeongelma, joka on voinut vaikuttaa rauta-aineenvaihduntaani. Asiaa selvitellään.

Laboratoriokokeista löytyi myös viitteen alarajoilla olevat testosteroniarvot. Olen oppinut, että hormonien muodostumiseen vaikutetaan erittäin monella tavalla ja haluan ensin yrittää aktivoida kehon omia resursseja käynnistämään uudelleen testosteronituotantoa. Tarvittaessa käännyn endokrinologin puoleen.

Monien eri mittausten ja ’toimenpiteiden’ seurauksena vointini kohenee kuukausi kuukaudelta. Laboratoriokokeiden perusteella minulla on keliakiageeni, joka mahdollisesti on ollut raudanpuutteen syynä. Noudatan viljatonta ruokavaliota, jonka avulla painoni laskee ’ite eestään’.

Olen huomannut, että väsymyksen selvittely on kokonaisvaltaisesti asiaan suhtautuvan ammattilaisen puuhaa. Terveysongelmien selvittelyyn tarvitaan systemaattinen ote. Viitearvoihin suhtaudutaan liian suopeasti ja tutkimukset ovat usein liian kapea-alaisia. Mielestäni rasvamaksan mahdollisuus olisi tullut poissulkea jo lääkäreissä käydessäni, saatikka sitten raudanpuute (ilman anemiaa). Suosittelen kaikille kärsiville kokonaisvaltaista, systemaattista ja vaikuttavaa terveydenhoitoa ja terveydenpalauttamista. Sen löydät terveysvastaanotolta!”

Mies 42 v. ”Haluan olla sitä terveempi, mitä vanhempi”

Vastaa